...Kalle, Evu ja pikkuinen Sofia Rissanen ovat makoilleet leikkipuiston vieressä tuntikausia, ja eväistä on enää rippeet jäljellä. Seurana ollut pariskunta vauvoineen on ehtinyt lähteä, mutta peitteellä istuvat vielä "kuokkimaan" tulleet Teemu Yli- Elsilä ja Ville Jakkula.
"Kylmää Chardonneytä ja soulia", kuvailee Kalle heidän piknik- reseptiään. Ruohikolla lojuu kitaroita todistuksena musiikki- tarjonnasta.
Piknikin vietto on ollut seurueella tapana jo pitkään. Yleensä kesäkausi avataan juomalla puistossa cassista, mustaherukkaviinin ja valkoviinin sekoitusta. Ruokalistalla on ranskalaista patonkia, juustoa ja joskus katkarapuja.
Rissasen perhe asuu keskustassa, mutta Evu kertoo kesällä kaipaavansa metsää. Perhe suunnistaakin maalle aina kun on mahdollista, mutta koska tiistaina oli oltava asioiden hoidon takia kaupungissa, paras paikka viettää hellepäivää oli ehdottomasti Ainolan puisto.
"Ei Oulussa vielä ihan kansainvälinen meininki ole, koska ihmiset parkkeeraavat mieluiten uimarannalle, vaikka eivät uisikaan", Kalle ihmettelee.